perjantai 13. joulukuuta 2013

Joulukuun perjantai 13.12.2013 Joulumarkkinat Tampereen Tullintorilla ala- ja yläkerrassa erilaisia tuote-esittelyitä kosmetiikasta, koruista, vaatteista, vöistä, sekä leipomotuotteista. Paikalla myös Joulupukin tilannut Inkerin rinkelit ja Eemelin eväät kahdella myyntipisteellä

Joulukuun perjantai 13.12.2013 Joulumarkkinat Tampereen Tullintorilla ala- ja yläkerrassa erilaisia tuote-esittelyitä kosmetiikasta, koruista, vaatteista, vöistä, sekä leipomotuotteista. 

Paikalla Joulumarkkinoilla eri alojen yksityisyrittäjiä ja mm. Inkerin rinkelit ja Eemelin eväät kahdella myyntipisteellä. 
Erilaiset mummut, vaarit, neitokaiset ja lapsukaiset kaukomaita myöden tulivat tapaamaan joulupukkia ja aika moni halusi kuvia itsestään, lapsistaan pukin kanssa. 

Ohessa muutama joulupukille lähetetty kuva Tullintorilta 13.12.2013 hetkistä, sekä Joulupukin itse ottamia kuvia makuhermojen rauhoittamiseksi leipä- ja leivonnaisista, joita rohkeni maistella varovasti, jottei partaan tulee murusia vahingossakaan.

-------------------------------------------------------------
Inkerin rinkelit ja Eemelin eväät tuote-esittelyä ja maistiaisia tuotteista. Ohessa video, klikkaa pyörimään ;) Joulupukki suosittelee:





Herkullisen näköisiä leivoksia ja leipomuksia, eikö totta? Tervetuloa maistamaan ja ostamaan oma osanne

 ------------------------------------------------------------------

Esimerkkinä ujostelemattomista tuotteidensa esittelijöistä:

Salon Violeta Eija Vänttinen turvetuotteita 13.12.2013 Tampereen Tullintorilla 

Lehtopeat turvetuotteet ja hoidot. Mukaan saa ohjeita turpeen sanakäytöstä, kasvonaamioista, kasvovesistä jne. Esitteissä lukee: Hoitoturve on lisäaineeton aito 100% luonnontuote. Kysykää itse lisää joko omiin tarpeisiinne tai lahjaksi ;)





Eräs tamperelainen kaunotar joka kysyi voiko pukin kanssa tulla kuvaan. Pukkihan vastaa aina palvelussaan: Kyllä ;)

Paikalle saapui myös intialaisia matkailijoita, jotka halusivat kuvia Joulupukista kavereidensa kanssa joulutervehdyksen kanssa. Oheinen tuli joulupukin sähköpostiin julkaistavaksi:


-------------------------------------------------------------
Tullintorilla suurin osa asiakkaista ja henkilökunnasta on suomalaisia, mutta niin henkilökuntana kuin asiakkaina oli eri kansallisuuksia Intiasta, Afganistanista, Iranista, Kiinasta, Kaakkois-Aasiasta, Ranskasta, Saksasta, mutta yksikään ei tunnustautunut turkulaiseksi.
--------------------------------------------------------------

http://tullintorin-joulupukki.blogspot.fi/

--------------------------------------

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti